Lapsiystävällinen kunta Lapsen ihmisoikeudet
Sateenkaaren väreillä maalattu lasten käsipari.

Lapsen ihmisoikeudet

YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS) on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Se luettelee lapsille kuuluvat ihmisoikeudet ja asettaa valtioille ensisijaisen vastuun toteuttaa ne.

Lapsen oikeuksien sopimus sisältää 54 artiklaa, jotka kaikki ovat tärkeitä ja muodostavat kokonaisuuden, mutta lapsia koskevissa kysymyksissä on aina otettava huomioon neljä perusperiaatetta:  

Artikla 2: Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle

Lasta ei saa syrjiä esimerkiksi hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien perusteella. Syrjinnän kielto ei ole vain passiivinen velvollisuus, joka kieltää kaikenlaisen syrjinnän, vaan se edellyttää aktiivisia toimenpiteitä eriarvoisuuden korjaamiseksi.

Lue lisää: Unicef: Samalle viivalle, mutta miten? Yhdenvertaisuus.

Artikla 3: Lapsen edun ensisijaisuus

Lapsia koskevissa päätöksissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsen edun ensisijaisuuden periaate velvoittaa myös kunnan päätöksentekoa ja toimintaa. Lapsen edun sisällön lähtökohtana ovat lapsen oikeudet ja niiden mahdollisimman täysimääräinen toteuttaminen. Lapsen oikeuksien sopimus ei anna yksiselitteisiä ratkaisuja tai konkreettisia määrittelyjä lapsen edun sisältöön, vaan sen arviointi on tilannekohtaista. Keskeistä on, että päätöksentekijä kykenee osoittamaan suorittaneensa arviointia ja harkintaa siitä, kuinka hänen tekemänsä ratkaisu parhaiten toteuttaa lasten etuja. Velvollisuus koskee sekä yksilötasolla (yksittäistä lasta) että lapsia ja nuoria ryhmänä ja myös lapsiin ja nuoriin suoraan ja välillisesti vaikuttavia päätöksiä ja toimintaa.

Lue lisää: Unicef: Lapsen etu huomioitava ensisijaisesti, Lapsen etu.

Artikla 6: Jokaisella lapsella on oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen

Valtion täytyy taata, että lapset saavat kasvaa ja kehittyä mahdollisimman hyvissä oloissa. Sillä tarkoitetaan niin fyysistä, henkistä kuin sosiaalista kehitystä. Kehittymisellä ei tarkoiteta pelkästään lapsen kehityksen varmistamista kohti aikuisuutta vaan myös parhaiden mahdollisten olosuhteiden järjestämistä lapsen nykyistä elämää varten. On tärkeä tunnistaa lasten ja nuorten kasvu- ja kehitysvaiheiden tarpeet ja huomioida ne päätöksenteossa. Tarpeet on tunnistettava sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Lue lisää: Kasvuun tarvitaan tukea ja turvaa, Oikeus elämään ja kehittymiseen.

Artikla 12: Lapsen oikeus tulla kuulluksi

Lapsen on saatava vapaasti ilmaista näkemyksensä. Näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lapsia ja nuoria on kuultava siten, että se on heille mielekästä. Kuuleminen ei saa olla näennäistä, vaan aito tiedonhankinnan väline.

”Osallisuus on jatkuva asenne ja lapsiystävällisen kunnan ”elämäntapa”. Se ei tule koskaan valmiiksi.”

Lue lisää: Unicef: Kuulun joukkoon, olen tärkeä ja vaikutan. Osallisuus.

VIDEO: Mitä osallisuus tarkoittaa?

VIDEO: Mikä lapsistrategia on?

VIDEO: Miten lapsen oikeudet toteutuvat Suomessa?