Lapsiystävällinen kunta Lapsen oikeudet kunnassa
Ritade barnfigurer som håller varandra i hand.

Lapsen oikeudet kunnassa

Lapsiystävällinen kunta-toimintamallin tarkoituksena on edistää lasten hyvinvointia ja lasten oikeuksien toteutumista kunnassa. Lapsiystävällisessä kunnassa lapsen oikeudet toteutuvat jokaisen alle 18-vuotiaan arjessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että: 

  • Lapset ovat tasa-arvoisia kunnan asukkaita. 
  • Lapset suunnittelevat, arvioivat ja kehittävät palveluita. 
  • Jokaisella lapsella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua. 
  • Lapset ja aikuiset saavat tietoa lapsen oikeuksista. Lapset ja nuoret rohkaistuvat toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja kokevat itsensä lähiyhteisön arvokkaiksi jäseniksi. 
  • Kunta edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa. 
  • YK:n lapsen oikeuksien sopimus ohjaa lapsi- ja nuorisopolitiikkaa. 
  • Lasten ja nuorten tietämys omasta arjestaan ja lapsivaikutusten arviointi vaikuttavat kunnan päätöksentekoon. 
  • Lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa. 

Lisätietoa Lapsiystävällinen kunta -toimintamallista on Unicefin verkkosivustolla.

Lasten näkökulmasta lapsiystävällinen kunta varmistaa esimerkiksi, että jokaisella lapsella on 

  • vaikutusmahdollisuuksia omassa arjessaan ja omissa huolissaan 
  • turvallinen aikuinen, joka on kiinnostunut lapsesta 
  • kaveri, jonka kanssa voi viettää aikaa ja tehdä asioita 
  • koulu, joka antaa lapsen taustoista riippumatta jokaiselle mahdollisuuden onnistua 
  • harrastus perheen varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta.  

Päättäjien on huomioitava, että kunnassa on paljon asukkaita, jotka ikänsä vuoksi eivät saa äänestää vaaleissa. Miten kunta varmistaa, että heidän mielipiteitään kuullaan ja, että heillä on vaikutusvaltaa?

 Lue lisää: Unicef: Lapsen oikeudet pähkinänkuoressa. Siihen sisältyy 4 lyhyttä videota:

  • Mitä lapsen oikeudet tarkoittavat kunnassa? Videon kesto 6 min.
  • Lasten näkemyksiä osallisuudesta. Videon kesto 1,5 min.
  • Lapsen etu ja lapsivaikutusten arviointi kunnissa. Videon kesto 6 min.
  • Lasten syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus kunnissa. Videon kesto 6 min.

Valtioneuvoston kanslia: Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä – Lapsivaikutusten arviointi, lapsibudjetointi sekä lapset ja nuoret tiedontuottajina hyvinvointialueella. Ohjeistus hyvinvointialueiden päättäjille, nuorisovaltuustoille ja viranhaltijoille. PDF, 248 KB.

Pedersören kunnan koordinaatioryhmä

Kunnanhallitus valitsi 24.8.2020 koordinaatioryhmän Lapsiystävällinen kunta-mallin parissa tehtävää työtä varten. Ryhmään kuuluu edustajia kaikilta kunnan toimialoilta, hallinnosta, nuorisoneuvostosta, luottamushenkilöistä sekä yhdistyksistä ja organisaatioista. 

Koordinaatioryhmään kuuluvat:

  • Kunnanhallituksen puheenjohtaja Johanna Holmäng (puheenjohtaja)
  • Varhaiskasvatusjohtaja Catarina Herrmans (koordinaattori)
  • Hallintopäällikkö Carina Wärn (sihteeri)
  • Hallintosihteeri Maria Tokou
  • Tiedottaja Malin Henricson
  • Kaavoituspäällikkö Anna-Karin Pensar
  • Nuorisosihteeri Mari-Louise Rönnqvist
  • Liikuntasihteeri Pontus Backlund
  • Rehtori Hanna Molander
  • Esikoulun johtaja Maria Enell
  • Johan Nylund, Esse IK
  • Nuorisoneuvoston edustaja Julia Ahlvik-Fors
  • Nuorisoneuvoston edustaja Tindra Forssell
  • Kouluterveydenhoitaja Annika Back, Pohjanmaan hyvinvointialue

Koordinaatioryhmä voi tarvittaessa kutsua muita asiantuntijoita kokoukseensa.

Koordinaatioryhmän yhteyshenkilö ja koordinaattori on varhaiskasvatusjohtaja Catarina Herrmans, catarina.herrmans@pedersore.fi, 06–7850 201.