Päikky
Tietoa huoltajalle
Pedersöre kunnan varhaiskasvatuksessa on käytössä Päikky-järjestelmä, joka on vanhemmille suunnattu lasten aikojen suunnittelu ja seurantaohjelma.
Läsnäolokirjautuminen tapahtuu päiväkodin matkapuhelimen kautta lapsen saapuessa päivähoitoon ja lähtiessä päiviähoidosta.
Suunnittele lapsesi varhaiskasvatusajat mahdollisimman tarkasti. Suunnittelemasi varhaiskasvatusajat ovat pohjana mm. henkilökunnan resursointiin, lasten toiminnan ja henkilökunnan työvuorojen suunnitteluun sekä tilattavien aterioiden määrään.
Huoltajan tekemä suunnitelma lukkiutuu automaattisesti aina keskiviikkona klo.24.00, 11 päivää ennen seuraavan jakson alkamista.
Suunniteltua aikaa pystyy muuttamaan ennen kalenterin lukkiutumista.
Lukkiutumisen jälkeen huoltaja ei voi enää muuttaa seuraavan viikon suunniteltua varhaiskasvatusaikaa Päikyn kautta.
Päikky toimii myös Pedersöre kunnan/yksikön ja lasten huoltajien välisenä virallisena tiedotuskanavana. Muistakaa aina tarkistakaa ne ilmoituksia jotka lapsenne yksikkö on lähettänyt.
HUOM!
Kun varaatte koululaisille, päivä on jaettava niin, että varaatte aamun tarpeen ja iltapäivän tarpeen erikseen. Esimerkiksi koulupäivä on klo 9–13, varaa siis aamuhoito klo 7–9, iltapäivähoito klo 13-16.
Ohje huoltajalle- näin alkuun Päikyssä
Päikky guardian guide- how to get started with Päikky