Ajankohtaista lapsille ja nuorille Terveisiä Pedersören uudelta kaavoittajalta
11.12.2023
Nainen seisoo seinän edessä, jossa on Pedersören kartta.

Jessica Sjöblom.

Terveisiä Pedersören uudelta kaavoittajalta

Nimeni on Jessica ja aloitin työni kaavoittajana Pedersören kunnassa tänä syksynä. Kerron sinulle työstäni.

Olen aina välittänyt luonnosta ja ympärilläni olevasta ympäristöstä. Siksi päätin ylioppilastutkinnon jälkeen opiskella ympäristö- ja meribiologiaa. Opiskelin viisi vuotta Turussa ja valmistuin maisteriksi keväällä 2022.

Miten minusta tuli kaavoittaja? Edellinen työni oli päättymässä ja työkaveri kertoi, että Pedersörelle etsitään kaavoittajaa. Aluksi mietin, voisinko koulutuksellani oikeasti työskennellä kaavoittajana? Olin ollut kolme kuukautta töissä Vaasan kaupungin kaavoitusosastolla, mutta siellä työtehtäviini lähinnä kuului kulkea metsässä ja inventoida, mitä kasveja metsässä oli ja kirjata ylös, miltä metsä näytti. En siis tiennyt, mitä kaikkea kaavoittaja tekee. Luin siitä, mitä kunnan kaavoitusosastolla tehdään, ja se kuulosti mielenkiintoiselta! Lähetin työhakemuksen ja minut kutsuttiin haastatteluun. Sen jälkeen sain työpaikan!

Kaavoittajan tehtävänä on pyrkiä suunnittelemaan ympäristöä niin, että se on mahdollisimman turvallinen ja viihtyisä kaikille Pedersöressä asuville. Mietimme, mihin koulut, asuinalueet ja teollisuusalueet tulisi sijoittaa tai missä pyöräteiden pitäisi kulkea ja mitkä viheralueet tulisi säilyttää. Asukkaat ja yrittäjät saavat aina ilmaista mielipiteitä siitä, millaiseksi he haluavat ympäristönsä muodostuvan. Yleis- ja asemakaavoissa määritellään, mitä missäkin pitäisi olla. Esimerkiksi yleiskaavoissa suunnitellaan, minne tiet ja asuinalueet tulevat. Asemakaavoissa suunnitellaan sitten tarkemmin, mitä kaikkea asuinalueella tulee olla. Kunnan poliitikot päättävät sitten, hyväksytäänkö kaavat vai ei.

Minulla on paljon opittavaa kaavoituksesta, ja se on mielenkiintoista! Minun tehtäväni on tähän mennessä ollut lähinnä auttaa siinä, missä apua tarvitaan. Olen lukenut ja kirjoittanut tekstejä. Olen osallistunut kokouksiin ja tehnyt karttoja.

Minusta on hauskaa oppia uusia asioita. Erityisen hauskaa on ollut työskennellä karttojen kanssa ja kirjoittaa erilaisia tekstejä. Olen myös tutustunut uusiin työkavereihin, mikä on hauskaa! Tämän työn myötä odotan innolla pääseväni mukaan kunnan kehittämiseen. Odotan myös innolla, että pääsen johtamaan omia projektejani ja oppimaan vielä lisää.

Nähdään!

Teksti: Jessica Sjöblom, kaavoittaja
Kuva: Malin Henricson, tiedottaja