Ajankohtaista lapsille ja nuorille Presidentinvaalit lähestyvät
22.1.2024
En väljare sträcker fram sin röstsedel. En annan person stämplar valsedeln.

Jokainen äänestyslippu on leimattava.

Presidentinvaalit lähestyvät

Suomalaiset valitsevat pian tasavallan 13. presidentin. Äänestäjät voivat äänestää joko ennakkoäänestysaikana 17-23.1.2024 tai vaalipäivänä eli 28.1.2024. Jokainen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta, saa äänestää presidentinvaalissa. Pedersören kunnassa 8695 henkilöä on oikeutettu äänestämään vaaleissa.

Kunnat vastaavat monista vaalien järjestämiseen liittyvistä tehtävistä. Kunta huolehtii esimerkiksi siitä, että on äänestyspaikkoja ja vaalitoimitsijoita. Kunnassa lasketaan myös kaikki vaalipäivänä annetut äänet. Tämän jälkeen äänestysliput lähetetään Vaasan vaalipiirilautakunnalle tarkastuslaskettaviksi. Vaalipiirilautakunta laskee myös ennakkoäänet.

Pedersören kunnassa on kolme ennakkoäänestyspaikkaa ja vaalipäivänä kahdeksan äänestyspaikkaa. Ennakkoäänestyksen aikana jokaisessa äänestyspaikassa työskentelee yhtäaikaisesti vähintään kaksi vaalitoimitsijaa ja vaalipäivän aikana toimii viisi vaalitoimitsijaa jokaisessa äänestyspaikassa.

Näissä presidentinvaaleissa on yhdeksän ehdokasta, joiden kesken äänestäjät saavat valita. Presidentiksi valitaan ehdokas, joka saa yli puolet annetuista äänistä. Jos kukaan ehdokas ei saa yli puolta äänistä, järjestetään toinen vaali 11.2.2024. Toinen vaali järjestetään niiden kahden ehdokkaan välillä, jotka saivat ensimmäisessä äänestyksessä eniten ääniä. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas valitaan Suomen tasavallan presidentiksi.

Text: Johanna Storbacka, planeringssekreterare på förvaltningsavdelningen
Foto: Malin Henricson, informatör