Kulttuuri & vapaa-aika Nuoret Nuorisotoimisto Lapsille ja nuorille suunnattu sovellus
Kaksi mobiilipuhelinta, joiden näytöllä on lasten ja nuorten sovellus esillä.

Lapsille ja nuorille suunnattu sovellus

Pedersöre on julkaissut kunnan lapsille ja nuorille suunnatun kuntasovelluksen. Mobiilisovelluksen tavoitteena on kehittää vuorovaikutusta Pedersören kunnan sekä lasten ja nuorten välillä ja osallistaa kunnan nuorisoa heitä koskevaan päätöksentekoon.

Sovellus on kehitetty Valtiovarainministeriön rahoittaman Avoin kunta: toiminnan strateginen uudistaminen asukas keskiössä -hankkeen puitteessa. Kyseessä on useiden kuntien yhteishanke, jossa Pedersöre on ainoana kuntana kehittänyt lasten ja nuorten sovelluksen.

Edsevön koulun rehtori Mika Järvinen huomauttaa, että sovellus osallistaa Pedersören kunnan lapsia ja nuoria sekä antaa aivan uudenlaisen mahdollisuuden heidän näkökulmansa ja hyvinvoinnin huomioimiseksi.

– Lasten ja nuorten näkökulman huomioiminen puolestaan luo mahdollisuuksia lasten oikeuksien toteuttamiseksi tasa-arvoisesti kaikille monin eri tavoin, mikä juuri on Unicefin lapsiystävällisen kunnan ydinajatus, Järvinen sanoo.

Hankekoordinaattori Alina Isoviita on kehittämisprosessin aikana vieraillut sekä Edsevön koulussa että Edsevö skolassa ja sen lisäksi tavannut kunnan nuorisoneuvoston jäsenet.

– Olemme kehittäneet sovellusta lasten ja nuorten toiveiden pohjalta. Kohtaamisten perusteella lapset ja nuoret tuntuvat olevan kiinnostuneita siitä, mitä kunnassa on meneillään. Uskon, että tämän sovelluksen avulla onnistumme edistämään dialogia, Isoviita sanoo.

Sovelluksessa julkaistaan lapsille ja nuorille suunnattuja uutisia kunnan eri hallinnonaloilta. Mutta lapset ja nuoret voivat myös ottaa yhteyttä kunnan henkilöstöön sovelluksen "Kysymykset ja ehdotukset" -toiminnan kautta. He voivat esittää kysymyksiä, jos jokin asia kunnassa askarruttaa heidän mieltään. Lapset ja nuoret voivat myös antaa omia ehdotuksia tai ideoita asioista, jotka he haluavat muuttaa tai parantaa Pedersöressä.

”Näin voit vaikuttaa” -otsikon takana on muita vinkkejä siitä, miten lapset ja nuoret voivat välittää mielipiteensä aikuisille, tietoa lapsen oikeuksista ja mitä osallisuus tarkoittaa.

Sovelluksesta löytyy myös ”Tukea ja apua”-osio, johon on kerätty tietoja, yhteystietoja ammattilaisille ja linkkejä verkkosivuille, joilta saa apua ongelmaitilanteessa.

Sovellukseen sisältyy myös tapahtumakalenteri, ”Pedersöressä tapahtuu”.

Uusi sovellus on kehitetty 14. helmikuuta 2022 lanseeratun Pedersöre-kuntasovelluksen pohjalta. Sovellus ladataan älypuhelimen sovelluskaupasta. Hae nimillä ”Pedersöre-appen”. Kun sovellus on asennettu puhelimeesi, pääset lasten ja nuorten sovellukseen napauttamalla kahta hahmoa esittävää kuvaketta näytön alareunassa. Voit myöhemmin valita lasten ja nuorten version sovelluksen lähtösivuksi.