Pedersören kunnan päiväkodit

Lähtökohtana on, että toiminta Pedersören kunnan päiväkodeissa jatkuu normaalisti sähkökatkoista huolimatta. Henkilökunta on varautunut mahdollisiin tuleviin sähkökatkoihin ja on tarvittaessa yhteydessä huoltajiin.

Mikäli sähkökatko johtaisi haasteisiin lämpimän ruoan valmistamisessa, saavat lapset tähän tilanteeseen varattua ravintoa yksiköissä. Olemme varanneet ruokaa kaikille aterioille. Mahdolliset allergiat ja erikoisruokavaliot huomioidaan tässäkin tapauksessa. 

Tähtäämme toiminnassamme siihen, että jokaisella lapsella on turvallinen ja hyvä olo. Käymme keskustelua lasten kanssa mahdollisten sähkökatkojen aiheuttamista tilanteista ja toimintatavoista. On silti hyvä, että tätä keskustelua käydään myös kotona. 

Toimintamme mahdollisissa sähköpulan aiheuttamissa sähkökatkoissa perustuu Opetushallituksen ohjeistukseen. Lisätietoja voitte lukea tästä: Varautuminen sähköpulaan varhaiskasvatuksessa, opetuksessa ja koulutuksessa.

Päiväkodin johtaja antaa tarvittaessa lisätietoja.