Ajankohtaista Haemme terveystarkastajaa
28.2.2022

Haemme terveystarkastajaa

Julistamme haettavaksi terveystarkastajan viran terveydensuojelutiimissä. Terveydensuojelutiimiin kuuluu kaiken kaikkiaan kolme terveystarkastajaa ja yksi näytteenottaja.

Pedersöre on Kallan ympäristöterveyden isäntäkunta. Aluksi sijaintipaikkasi tulee olemaan Pietarsaaressa, mutta jossain vaiheessa tulee muutto Pedersöreen. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Pedersöre, Pietarsaari, Uusikaarlepyy ja Luoto.

Työntehtäviin kuuluu viranomaistehtäviä terveydensuojelulain mukaan ja erityisesti työtehtäviä asumisterveyteen liittyen.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulu-, ammattikorkeakoulu- tai teknillinen opistotason tutkinto sekä hyvä suullinen ja kirjallinen taito siinä kotimaisessa kielessä, joka ei ole hakijan äidinkieli. Soveltuva tutkinto voi esimerkiksi olla rakennustekniikan insinööritutkinto, ympäristötieteiden ylempi tai alempi korkeakoulututkinto tai muu tehtäviin soveltuva tutkinto.

Sinun tulee olla joustava ja kyetä työskentelemään sekä itsenäisesti että ryhmässä. Edellytyksenä on oman auton käyttömahdollisuus.

Palkkaus Teknisten sopimuksen mukaan. Koeaika on kuusi (6) kuukautta. Virkasuhde alkaa 1.4.2022 tai sopimuksen mukaan. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan.

Hakemukset Kuntarekryn kautta viimeistään. 14.3.2022 klo 15.00. Työavain 419203.

Lisätietoja antaa Annika Porthin, puh. 050 502 2049, annika.porthin@pedersore.fi.