Ajankohtaista Biokaasuautot ajavat kukista valmistetulla polttoaineella
17.12.2023
Auto, jonka ovessa on Pedersören logo.

Kunnan teknisellä osastolla on Volkswagen Caddy, joka toimii biokaasulla.

Biokaasuautot ajavat kukista valmistetulla polttoaineella

Lupiinit polttoainesäiliössä? Aivan oikein. Tänä kesänä kukkalupiinit ja jättipalsamit on muutettu biokaasuksi Jepualla.

Kukkalupiini ja jättipalsami ovat ihmisen muualta maailmasta Suomeen tuomia vieraskasvilajeja, jotka ovat alkaneet viihtyä Suomessa niin hyvin, että ne ovat syrjäyttämässä suomalaisia kasvilajeja.

Kuluvana kesänä nuoret Pedersöressä, Kruunupyyssä, Luodossa, Pietarsaaressa ja Uudessakarlepyyssä ovat työskennelleet kukkalupiinin ja jättipalsamin leviämisen estämiseksi. Torjunta on toteutettu karsimalla kukkalupiinit akkukäyttöisellä trimmerillä ja vetämällä jättipalsamit juurineen ylös. Jotta kasvit eivät pääsisi juurtumaan uudelleen tai kylvämään, kasvijätteet kerättiin suursäkkeihin. Kasvijätekassit on tyhjennetty suuriin kontteihin; Pedersöressä keräilykontti oli sijoitettu Pännäisiin, teknisen varikon ulkopuolelle. Kontissa oleva kasvijäte kuljetettiin Jepuan Biokaasulaitokseen käsiteltäväksi.

Jepuan Biokaasu tuottaa biokaasua lannasta, lietteestä ja kasvijätteestä. Hapettomassa mädätyskammiossa bakteerit hajottavat jätteet ja tuloksena syntyy biokaasua. Biokaasu koostuu pääasiassa metaanin ja hiilidioksidin seoksesta. Autojen polttoaineena käytettävä biokaasu pestään niin, että se koostuu lähes kokonaan metaanista.

Pedersöressä kukkalupiinit ja jättipalsamit on torjuttu 39 eri paikassa kunnassa, ja kasvijätettä on kerätty noin 3 tonnia.

Kunnan teknisellä osastolla on Volkswagen Caddy, joka toimii biokaasulla. Kunnan kaasuautolla voi ajaa noin 2 800 kilometriä sillä kaasumäärällä, joka syntyy 3 tonnia painavan kukkalupiini- ja jättipalsamijätteen mädätyksestä.

Teksti: Jennie Wikström, ympäristönsuojelupäällikkö

Kaksi oransseihin heijastinliiveihin pukeutunutta nuorta kävelee korkeassa ruohikossa. On kesä. He poimivat kasveja säkkeihin.

Kuluvana kesänä nuoret työskentelivät kukkalupiinin ja jättipalsamin leviämisen estämiseksi.