Ajankohtaista lapsille ja nuorille Pedersöre on lapsiystävällinen kunta!
15.4.2024
Kaksi tyttöä seisoo kiipeilytelineessä ja poika istuu. Kaikki kolme hurraavat ja nostavat kätensä taivasta kohti.

Pedersöre on lapsiystävällinen kunta!

Nyt on aika juhlia. Suomen UNICEF on myöntänyt Pedersören kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tämä on kunnan ensimmäinen tunnustus, ja se on voimassa kaksi vuotta. Hurraa!

UNICEFin tunnustus tarkoittaa, että kunta on edistynyt siinä, miten se ottaa lapsen oikeudet huomioon toiminnassaan ja varmistaa, että kunnan lapsia ja nuoria kuullaan.

Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline. Se auttaa kuntaa turvaamaan hyvän lapsuuden kunnan lapsille. Olemme toimineet sen mallin mukaan ja valinneet tietyt tavoitteet, jotka olemme yrittäneet saavuttaa. Nyt UNICEF on arvioinut, että olemme onnistuneet.

UNICEF toteaa, että Pedersöre on lyhyessä ajassa onnistunut saavuttamaan tavoitteensa lapsen oikeuksien tunnetuksi tekemisestä omassa organisaatiossaan ja edistänyt lapsen oikeudet aktiivisesti ja järjestelmällisesti sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lapsiystävällisyys on myös huomioitu kunnan strategiassa.

Pedersören kehitystyön koordinaattori Catarina Herrmans on tyytyväinen siihen, että lasten oikeudet on tehty näkyviksi.

– Käytän mielelläni sanontaa "lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä". Kaikki lapsen läheiset ihmiset ovat osa kasvatusyhteisöä ja vastuussa lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kaikilla lapsilla on oikeus tulla kuulluksi ja osallistua heitä koskeviin päätöksiin. Turvallinen lapsuus luo hyvät edellytykset lasten kehittymiselle turvallisiksi aikuisiksi. Lapset ovat tulevaisuutemme, ja meidän on aina lähdettävä siitä, mikä on parasta jokaiselle yksittäiselle lapselle, Herrmans sanoo.

Pedersören osallistuminen lapsiystävällinen kunta -malliin lähti aikoinaan käyntiin kunnanhallituksen puheenjohtajan Johanna Holmängin tekemästä aloitteesta joulukuussa 2018. Hän on tyytyväinen siihen, että kunnan työ on tuottanut tuloksia.

– Olen erityisen ylpeä siitä, mitä itse prosessi on saanut aikaan, että olemme onnistuneet osallistamaan lapsia ja nuoria, ja lisäämään heidän tietoisuuttaan oikeuksistaan; lapsuudessa, perheessä, koulussa ja yhteiskunnassa, Holmäng sanoo.

Tunnustusta juhlitaan teidän kanssa jäätelötarjoilulla kunnan varhaiskasvatuksessa ja kouluissa tämän viikon lopussa.

Jatkamme työtä Pedersören lasten hyväksi!