Ajankohtaista lapsille ja nuorille Pedersöre-koulujen järjestyssäännöt uusitaan
Poika istuu luokkahuoneessa ja nostaa kätensä ylös.

Järjestyssäännöt ovat voimassa oppitunnilla, välitunnilla ja muissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa, kuten retkillä ja kilpailuissa.

Pedersöre-koulujen järjestyssäännöt uusitaan

Pedersören koulut saavat tänä syksynä uudet järjestyssäännöt. Oppilaskunnat saavat olla mukana vaikuttamassa siihen, mitä kaikkea sääntöihin sisällytään.

Kaikilla kouluilla on järjestyssäännöt, jotka määrittelevät, mitä voi ja mitä ei voi tehdä koulussa. Tähän asti jokaisella koululla on ollut omat sääntönsä. Nyt muutamme käytäntöä niin, että kaikilla Pedersören kouluilla on samat järjestyssäännöt. Näin rehtorit ovat päättäneet yhdessä.

Järjestyssääntöjä tarvitaan, jotta voit oppilaana ja opiskelijana tuntea olosi turvalliseksi koulussa ja jotta kaikkia oppilaita kohdellaan tasa-arvoisesti. Säännöt ovat voimassa oppitunnilla, välitunnilla ja muissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa, kuten retkillä ja kilpailuissa. Järjestyssääntöjä sovelletaan myös silloin, kun olet koulun alueella ennen ensimmäisen oppitunnin alkua ja viimeisen oppitunnin päätyttyä. Sääntöjä sovelletaan myös, kun opetus tapahtuu verkon kautta.

Järjestyssäännöt perustuvat lakiin, joka on uudistettu. Uuden lain mukaan koulusi opettajat ja muu henkilökunta voivat tulevaisuudessa puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan.

Laissa todetaan myös, että sinun on oppilaana tehtävä läksysi tunnollisesti ja sinun tulee olla ystävällinen muille, jotta jokainen koulussa tuntee olonsa hyväksi ja sinulla on mahdollisuus oppia uusia asioita.

Te oppilaat ja opiskelijat saatte olla mukana päättämässä miten oppilaiden tulisi käyttäytyä ja kohdella toisiaan, ja mitä Pedersören järjestyssäännössä sanotaan tästä.

Mutta, koska Pedersöressä on kaikkiaan noin 1 700 oppilasta ja opiskelijaa, on vaikea saada kaikki mukaan yhteiseen keskusteluun. Siitä syntyisi todennäköisesti kaaos. Sen sijaan koulujen oppilaskunnat saavat sanoa mielipiteensä siitä, mitä kaikkea uusiin järjestyssääntöihin tulisi sisältyä.

Etkö ole mukana oppilaskunnassa, mutta sinulla on oma mielipide tästä? Voit kirjoittaa mielipiteesi sovelluksen kysymys & ehdotuskenttään!

Teksti: Rolf Sundqvist, opetusjohtaja